Niinkuin otsikosta voi päätellä niin kirjoittelen nyt ihka ensimmäisen toivotun postauksen! Olen oikeasti aika otettu tästä.. Lisää vaan tulemaan toivomuksia, on jotenkin paljon helmpompaa alkaa kirjoittamaan kun on aihe valmiina. Aloitetaan nyt sitten näillä Bobin perustiedoilla..
Nimi: Hedera's Don't Tell Me
Syntynyt: 03.09.2005
Sukupuoli: Uros
Rotu: Novascotiannoutaja
Väri: Punainen valkoisin merkein
Isä: Duck Tail's Thurisaz Av Sigil
Emä: Hedera's Revue Dancer
Kasvattaja: Minna Ahlström
Siinäpä ne perusjutut taitaa olla. Jos tulee jotain vielä mieleen niin kyselkää..
Mennäänkö sitten siihen meidän tarinaan?
Bobi haettiin kotiin lokakuussa 2005 Somerolta. Muistan sen matkan varmasti ikuisesti. Jännitti tietysti ihan hirveästi.. olin haaveillut koirasta varmaan koko ikäni ja nyt se tulisi toteutumaan. Kun näin Bobin niin se oli rakkautta ensi silmäyksellä, olin nähnyt Bobin vain kuvista, mutta se tunne kun oikeasti näin sen pienen möykyn oli sanoin kuvaamaton.
 |
Ensimmäinen kosketus.. :)
|
Kotimatkan alussa Bobi taisi hiukan itkeä, mutta loppumatka menikin sitten näissä tunnelmissa:
Bobi sopeutui aika nopeasti uuteen kotiinsa. Meillä oli siis kaksikerroksinen talo ja Bobi nukkui alakerrassa. Muistaakseni viikon verran joku nukkui Bobin kanssa alhaalla ja yö itkut loppui sen jälkeen.
Sisäsiistiksi Bobi oppi myös melko nopeasti! Ja pakko kehuskella, että ei koskaan tuhonnut tai syönyt mitään kiellettyä esim kenkiä.
 |
| Bobi 13 viikkoa. |
Bobi oli aika riehakas pienenä, tai siinä mielessä että sormia oli aina kiva nakerrella..ja ne pikku naskalihampaat ei tuntuneet kovin kivalta iholla. Ja se tapa saatiin onneksi kitkettyä pois!
Bobi oli aina oikeastaan meidän pihalla vapaana ja kun kaikki rokotukset oli kunnossa ja votiin hiukan laajentaa meidän ulkoilureittejä niin voi apua..muistan ikuisesti kun yritettiin lähteä remmin kanssa pienelle kävelylle. Ei siitä meinannut tulla mitään ja väänsin jo melkein itkua ettei ikinä päästä lenkille, kun ei Bobi opi kävelemään hihnassa..ai miten niin herkke teini-ikäinen.. heh. No, loppujenlopuksi päästiin se meidän pieni kävelymme loppuun hitaasti mutta varmasti. Näin jälkeenpäin vain naurattaa.
Aloitettiin käymään myös tokossa, joka järjestettiin pienellä paikkakunnallamme silloin tällöin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin harjoiteltiin kotona. Bobi oppikin (ja oppii edelleen) todella nopeasti uuden tempun.
En nyt tarkalleen muista minkä ikäinen Bobi oli, voisin heittää nyt että alle vuoden ikäinen kun tämä seuraava tapahtui. Oltiin tulossa lenkiltä ja meitä vastaan tuli saksanpaimenkoira. Otin Bobin sivulleni kävelemään ja reipastettiin tahtia, jotta päästäisiin nopeasti ja vaivattomasti sen ohi. Tämä vastaantuleva nimittäin aloitti kauhean shown. Kun he olivat meidän kohdallamme niin se toinen koira sitten hyökkäsikin Bobin päälle. Siinä sitten paniikissa yritin repiä Bobia siitä pois ja sain samalla itsekkin iskun jalkaani..en tiedä tuliko se Bobin hampaista vai sen toisen. Irti kuitenkin päästiin ja Bobi onneksi selvisi vain säikähdyksellä. (Tai voiko sanoa vain säikähdyksellä jos vielä tänä päivänäkin yritetään päästä traumoista eroon?) Valitettavasti tämä toinen osapuoli liukeni nopeasti pois paikalta, ei pyytänyt anteeksi..ei kysynyt miten kävi. Enkä silloin itse edes tajunnut sanoa sille mitään, mentiin vain Bobin kanssa nopeasti kotiin katsomaan että mitenkä kävi.
Bobin päälle kävi irtokoira täällä missä nyt asutaan jokunen vuosi sitten ja sekään ei helpottanut meidän eloa mitenkään!
Jatkettiin kuitenkin eloa normaalisti, totuteltiin toisiin koiriin ja käytiin ajeluilla. Autossahan Bobin on aina tykännyt istua. Ja yleensä se käy niin kauheilla kierroksilla, että se ei vaan pysty olemaan hiljaa. Hirveää piippausta! Nykyisin Bobi ei enää pääsekkään autoon jos ei ole aivan pakko. En vaan enää keksi millä niistä automatkoista saisi hiljaisia. Ehdotuksia otetaan vastaan!
Meillä meni siinä tosi kivasti jos ei pientä hihnassa vetämistä lasketa mukaan. Heh, ei varmaan olla ainoita joilla sellainen pikku probleema on.
Olikohan vuonna 2008, kun Bobi ensimmäisen kerran räyhäsi vastaantulevalle koiralle! Se tuli ihan puun takaa ja sen ongelman kanssa ollaan tahkottu tähän päivään asti. En oikeasti osannut tehdä itse asialle mitään joten opeteltiin elämään asian kanssa.
Sinä samana vuonna eli 2008 elämäntilanteemme hieman muuttui (tai muuttui radikaalisti).. nappasin Bobin kainalooni ja muutettiin tänne Satakuntaan. Muutettiin omistajuus minun nimiini. Siinä sitten oltiin minä ja koira ihan kahdestaan. Tuo remmirähjäys jäi oikeasti toiselle sijalle, oltiin opittu väistämään ne tilanteet kun joku tule vastaan. Olin vain onnellinen, että Bobi oli siinä tilanteessa minun kanssa, kun kaikki oli uutta, vaikeaa, pelottavaa.... Koira on ihmisen paras ystävä, niin se vain on!
Siinä sitten eleltiin ja yritin lukea netistä ohjeita siihen kuinka voin opettaa Bobin menemään nätisti lenkillä. Yritin oikeasti ja monet itkut tuli väännettyä ja pidin itseäni maailman huonoimpana koiran omistajana. Onko teille tullut koskaan sellaista tunnetta?
Bobi kastroitiin vuonna 2009 ja se oli hyvä päätös! Vaikka mietin sitä pitkään..ja hartaasti..raaskinko vai en. Mutta onneksi päädyttiin leikkaamaan. Bobilta lähti kulkuset, mutta tilalle taisi kasvaa korvat ja sitä kautta löytyi kuulo! Toki ruokahalu liisäntyi..oikeasti, ennen nirso koira ja sitten Bobi hoksasi elämäntehtävänsä: syöminen. Hiukanhan se siitä sitten lihoi..lisäämällä liikuntaa painokin pysyi kurissa. Ja makupalat pyrittiin pitämään minimissä.
Silti se rähjäys vain jatkui. Ongelma on siis vain lenkillä, eikä esimerkiksi koirapuistossa. Siellä Bobi ei korvaansa loksauta muille koirille vaan painelee ihan omia polkujaan.
Vuonna 2011 päätettiin ottaa yhteyttä koirakouluttajaan, koska ei saatu itse mitään muutosta aikaiseksi. Otin yhteytta Jirka Vierimaahan ja sainkin vastauksen sieltä melkein heti! Ja blogin alusta olettekin voineet lukea miten koulutus lähti käyntiin ym.
Nyt se asia on siis ihan hyvällä mallilla. Ollaan huomattu, että Bobi tykkää noista pienemmistä koirista tosi tosi paljon enemmän! Isojen koirien kanssa ei ole yhtään kivaa.. Kyllä se niitä nuuskaisee, mutta antaa sitten olla.
Mitäs sitten...
Välillä tuntuu, että ollaan sairasteltu ihan keskivertoa enemmän! Korvatulehduksia, muistaakseni yksi silmätulehdus. Kutinaa, ihottumaa... Ja noista kahdesta viimeisestä sairastelu pätkistä olettekin jo voineet lukea täältä blogista. Nyt toivon sydämeni pohjasta, että Bobi pysyy terveenä! En toivo mitään muuta niin paljon!
Bobi on kyllä aika paha stressaaja ja siksi nyt yritetään tehdä Bobin elämästä niin stressitöntä kuin mahdollista. Eilen mietin, että koiran omistaminen voisi olla helpompaakin. Mutta Bobi tuli meidän elämäämme ja olemme oppineet siltä valtavasti ja opimme edelleen. Myönnän, että virheitä on tullut tehtyä, mutta mitään en kadu! Elämä menee aika suurimmalta osin Bobin ehdoilla ja haluan vain että Bobilla on hyvä olla. :)
Tässähän tämä meidän tarina taisi sitten olla...piti kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta taisi tulla pitkästi ja sekavasti! Heh.. kysykää jos kaipaatte jotain lisää tai täsmennystä johonkin.
Käytiin eilen suihkussa Bobin kanssa joten nyt täytyisi mennä vähän harjaus puuhiin..Tosin eipä sitä karvaa kauheasti ole, kun se tippui muutama viikko sitten! Liekö syynä sää vai ruoka.. Vaihdettiin muuten nappula RC:stä > Nutroon. Tämmöinen välihuomautus.
Sain tässä jo muutaman idean tuleviin postauksiin! Yritän kirjoitella uusia mahdollisimman pian!
Mutta se on moro nyt hetkeksi! :)
